Search
Close this search box.

Elimäen kesäteatteri

Kleimolan ja NetTicketin pitkä yhteistyö sai jatkoa Elimäen kesäteatteriesityksessä 'Pajarit'

Ohjaaja Piia Kleimola on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä NetTicketin kanssa jo vuodesta 2008. Yhteistyö sai alkunsa Kleimolan toimiessa Kuusankosken teatterin toiminnanjohtajana vuosina 2005–2013. Nykyään Kleimola keskittyy pääasiassa näytelmäprojekteihin. Vaikka hänen työroolinsa ja projektinsa ovat vaihtuneet, NetTicket on pysynyt hänen luotettuna lipunmyyntikumppaninaan ja seurannut häntä eri projekteissa.

Kleimola muistelee lämmöllä aikaa, jolloin Kuusankosken teatterin lipunmyynti siirtyi perinteisestä kansio-puhelin-kynä -varausjärjestelmästä NetTicketin sähköiseen lippupalveluun vuonna 2008. Tuolloin se oli suuri askel eteenpäin, ja helpotti kokonaisvaltaisesti niin teatterin kuin sen asiakkaiden elämää.

NetTicketin kanssa yhteistyö sujui mainiosti. Myimme yhdessä lippuja lukuisiin tapahtumiin ja projekteihin, ja heidän lipunmyyntijärjestelmänsä tuli minulle Kuusankosken teatterin aikoina erittäin tutuksi

Piia_Kleimola

Kuusankosken teatterin ja NetTicketin yhteistyö on jatkunut Kleimolan toiminnanjohtajakaudelta lähtien, ja se on säilynyt vahvana jo yli 15 vuoden ajan. Yhteistyö NetTicketin kanssa jatkui myös Kleimolan kohdalla hänen siirryttyään toteuttamaan erilaisia uusia näytelmäprojekteja. Kleimolan tyytyväisyys aiempaan yhteistyöhön toimi vahvana kannustimena jatkaa yhteistyötä aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.

Kesällä 2023, kun Elimäen Nuorisoseura pitkästä aikaa 10 vuoden tauon jälkeen tuotti Kleimolan ohjaaman kesäteatteriesityksen nimeltä ”Pajarit”, Kleimolan ja NetTicketin yhteistyö lähti jälleen vauhdilla käyntiin. Kesäteatteri oli aktiivisesti etsimässä kustannustehokkaita ratkaisuja toiminnalleen ja lippupalveluntarjoajaa, joka ymmärtäisi pienen toimijan erityispiirteet ja resurssit.

Kleimolan suositus lippupalveluntarjoajasta johti NetTicketin valintaan

Isoin ongelma Elimäen kesäteatterilla oli pienet resurssit.  Aina ei hyvä talkoohenki ja hyvä tahtokaan riitä, jos tehtävää vain on liikaa. Yhden vapaaehtoisen henkilön työllistäminen varausasioihin ei ollut mahdollista. Kesäteatteri tarvitsi tehokkaan järjestelmän ja palveluntarjoajan auttamaan sitä hallinnoimaan lippuvarausten ja -maksujen logistiikkaa.

Projekti oli kertaluontoinen ja lippupalvelun tarve tilapäinen, joten esimerkiksi vuosisopimuksen solmiminen palveluntarjoajan kanssa ei tullut kyseeseen. Joustavuus ja kyky mukautua asiakkaiden tarpeisiin oli tärkeä seikka palveluntarjoajaa valittaessa. Kesäteatteri tarvitsi järjestelmän, joka oli helppo käyttää, ja he tarvitsivat kädestä pitäen koulutusta järjestelmän käyttöön.

Kleimolan esisijainen tehtävä ei ollut lipunmyynnissä, mutta hän kertoo lupautuneensa siinä auttamaan.

— Onneksi Elimäen nuorisoseuran johtokunta päätti ottaa NetTicketin järjestelmän käyttöön. Toki minun aiemmalla järjestelmän käyttökokemuksellani oli vaikutusta valintaan, Kleimola myöntää.

— Näytelmäprojektista tuli jopa ’ilmiö’, kehuu Kleimola. Esitys oli paikallishistoriaa kieltolain ajalta ja perustui paikallisen kirjailijan Kari Valton kirjaan, sekä oikeasti eläneiden ihmisten elämään.

Tuttu lipunmyyntijärjestelmä tuki keskittymistä oikeisiin toimiin

Kleimola kuvaa NetTicketin ohjelmaa tutuksi ja helppokäyttöiseksi, ja hänelle oli erityisen arvokasta se, että työkalu palautui niin helposti mieleen pitkän tauon jälkeen.

— Olin erittäin helpottunut siitä, että meillä oli NetTicketin lippupalvelu näytelmäprojektissa mukana. Se antoi minulle turvallisuuden tunteen. Lisäksi, kun saimme koulutusta parille lisähenkilölle aivan kädestä pitäen ja juuri silloin kun sitä kipeästi tarvittiin, auttoi minua keskittymään olennaiseen, eli taiteelliseen sisältöön.

Kleimola on kuullut harrastajateatterikentällä usein sanottavan, että lipunmyyntijärjestelmän käyttö voi olla vaikeaa. Hän vertaa lipunmyyntijärjestelmän käyttöä muihin teknologisiin työkaluihin ja korostaa, että vaikka aluksi voi järjestelmä tuntua hankalalta, voi asiat oppia maltilla ja kärsivällisyydellä. Harrastajateatterimaailmassa erityinen haaste on se, että uusiin järjestelmiin ei usein perehdytä riittävästi etukäteen. Kuitenkin Kleimola painottaa, että lipunmyyntijärjestelmän käyttö ei ole rakettitiedettä, ja sen oppiminen on mahdollista kaikille, vaikka olisi harvoin tekniikkatyökaluja käyttänyt.

Selkeät raportit lipunmyynnistä mahdollistivat tehokkaan ennakoinnin

NetTicket tuotti kesäteatterille selkeät ja helppolukuiset myyntiraportit Excel-taulukkoon. Raportit antoivat kattavan yleiskuvan esityksiin liittyvästä myynnistä, mikä helpotti suunnittelemaan kustannuksia ja välttämään tarpeettomia hävikkejä.

— NetTicketin tarjoamat esitysten myyntiraportit olivat projektissa kullanarvoisia! Se, että raportit olivat selkeässä Excel-muodossa, mahdollisti myynnin tilanteen helpon hahmottamisen. Aivan loistavaa!, huokaisee Kleimola.

Esimerkiksi kesäteatteriesitysten väliaikatarjoilut hoiti ulkopuolinen toimija, mutta NetTicketin selkeiden lipunmyyntiraporttien avulla pystyimme ennakoimaan heille väliaikatarjoilujen tarvetta, hän jatkaa.

Onnistuminen innostaa jakamaan kokemuksia

Yhteistyö Piian ja NetTicketin välillä on loistava esimerkki siitä, miten vahva asiakassuhde voi jatkua ja kukoistaa myös roolien ja projektien vaihtuessa.

— Muistelen NetTicketin kanssa tehtyä yhteistyötä positiivisin mielin, ja olen avoin mahdollisille yhteistyökuvioille jatkossakin, mikäli se suinkin on mahdollista ja hyödyttää muita projektin osapuolia. Suosittelen NetTicketin palvelua myös muille tapahtumajärjestäjille, jotka arvostavat laadukasta ja luotettavaa lippupalvelua

— Lipunmyyntihommat Netticketin kanssa sujuivat yhtä hienosti kuin Pajarit näytelmän veljeksillä pirtunmyynti, naurahtaa Kleimola vielä lopuksi 😊

 

Valikoituja asiakkaitamme

Kiinnostuitko? Lähetä viesti, niin otamme yhteyttä!

Lisätietoja: Väliaikatarjoilut